Viikot 30-31, 2019

22. heinäkuuta – 4. elokuuta 2019

Yksi helteinen viikonloppu koettuna ja muuten samaa alle viidentoista asteen säätilaa. Muutaman päivän helle sai tehokkaasti kasvit nuupahtamaan, osa tien varren horsmista kuihtui kokonaan eikä helteiden jälkeen saadut sateet niitä enää pelastaneet. Näinköhän kävi niin, että horsmankeruukausi pääsi loppumaan? No, toivotaan että keruuapajilta sietä vielä saan. En ole nyt ehtinyt lähteä pitemmälle, ja tien vierestä nyt muutenkaan ei kerätä mitään, ellei sitten värjäyskasveja lankahommiin.

Siili tuhisteli viikolla 30 pihapiirissä, mutta kun laitoin vähän kärsineitä mansikoita tarjolle, ei siiliä ole enää näkynyt. Marjat olivat muutoin hyväkuntoisia, mutta hieman vetisiä, mitään mätää tai homeista meillä ei siis tarjoiltu.

Lauantaina 3. heinäkuuta leppälintu (uros) pyörähti pihassamme, kuvaa en ehtinyt saada. Nyt sain tämän kaverin siis tunnistettua, kun näin pihan puskissa jo toukokuussa samanlaisen mutta ihan varma tunnistus jäi tekemättä kun lintu lähti niin hätäisesti jatkamaan touhujaan muualle.

Laitetaanpa vielä muutama kuva menneeltä viikolta. Marjat kypsyvät hitaasti mutta varmasti, mustikan sato näyttää surkealta ja juolukoita on ole löytänyt laisinkaan. Puolukoita en ole vielä käynyt katsomassa, mikä on tilanne niiden suhteen. Tienvarren vattupuskissa näyttää olevan raakileita ihan mukavasti, mutta näitäkään ei viitsi kerätä kasvupaikasta johtuen. Albino puolukanvarpu kasvaa edelleen samassa paikassa.

Viikko 29, 2019

15. – 21. heinäkuuta 2019

Lupasin skarpata päivitysten kanssa, joten aloitetaan se heti eikä kohta!

Alkuviikko alkoi viileissä säissä ja sadettakin saatiin, mutta viikonloppuna aurinko alkoi paistella ihan kunnolla ja päivälämpötilat nousivat parinkymmenen kieppeille. Metsässä kävimme nauttimassa luonnonrauhasta tuhannen miljoonan hyttysen kanssa, sain sentään joitain kuvia otettua mutta vielä jäi kuvattavaa. Minulla oli koirat mukana, joten en ottanut sienikirjaa matkaan enkä näinollen kerännyt sieniäkään tutkittaviksi vaan otin niistä vain kuvia. Harmi että alkuviikosta näkemäni upean kirkkaankeltaiset haperot olivat menettäneet jo lakkiensa värin sadeveden vuoksi. Näistä en siis ottanutkaan kuvaa, olisi pitänyt napata se heti alkuviikosta, mutta ei ollut (kamera)kännykkää mukana.

Siili Spike pyörii nurkissa iltaisin satunnaisesti, tällä viikolla en ole tehnyt näköhavaintoa. Olisi mukavaa napata kaverista taas kuvia näytettäväksi. Erilaiset rastaat pyörivät edelleen pihapiirissämme, mutta pikkulinnut ovat lähteneet omille teilleen. Olen suunnitellut talviruokinnan aloittamista ja sen vuoksi lintulaudan tekoa. Myös siilin talvimökki on suunnitelmissa, ja siihen onkin jo materiaaleja hankittuna.

Keräilyäkin on tullut harrastettua, kerkät nyt ovat olleet jo jonkin aikaa pakkasessa, mutta lisäksi olen kerännyt sinne pienen pussillisen koivunlehteä, vadelmanlehteä ja todella pienen määrän pihlajanlehteä. Keruuluvat minulla on kunnossa, ei huolta! Tilasin viimein myös kasvikuivurin kesätyörahoilla, nyt päästään sitten hurruuttamaan kuivattavia kasveja. Suunnitelmissa on horsmankukkien ja lehtien keruu ja kuivaus, riippuen paljonko saan niitä kerättyä, suunnittelin tekeväni kukista myös mehua. Fermentointi pitäisi myös nyt opetella, että saisin kuivateltua yrttijuomiin aineita. Kiirettä siis pitää, kun olisi kaikenlaista kerättävää.. Vielä mieleen tulee ainakin äkkiseltään siankärsämöt yrtteinä ja värjäykseen, pietaryrtit värjäykseen, mesiangervo ja lisää niitä pihlajan lehtiä.

Tässä vielä muutama kuva viikolta.

Viikot 25-28, 2019

17. kesäkuuta – 14. heinäkuuta 2019

Nyt tuleekin pitkä pätkä. Kuukauden verran päivitystä. Kesä on ollut kylmä ja sateinen, tai ainakin sateisempi, kuin vuosi sitten. Mitä muuta voisi sanoa? Tuntuu, ettei mitään kerrottavaa ole. Kirjosiepot ovat lähteneet pihapiiristä aikaa sitten ja muutenkin linnut ovat pysytelleet katseilta piilossa. Kuovin sain sentään lisättyä heinäkuun alussa bongauslistalle. Onneksi siili sentään vierailee! Kuvia en ole kuitenkaan ottanut. Lupaan nyt skarpata taas päivitysten kanssa, sillä teen kuitenkin keruureissuja metsään ja siinä olisi samalla kyllä hetki käytettävissä kuvaamiseen.

Viikko 24, 2019

10. – 16. kesäkuuta 2019

Enpä ehtinyt tällä viikolla kuvata saatika sen enempää havainnoida, vaikka sainkin lisätä töyhtöhyypän BirdLife Suomen bongaushaasteeseen.

Aurinko on paistellut ja päivät ovat olleet lämpimiä, sadetta ei olla saatu mutta pilviäkin on taivaalla ajelehtinut ihan mukavissa määrin, ettei tällainen auringolle yliherkkä ole aivan käristynyt hengiltä. Pari viileämpääkin yötä oli, meinasi tulla jo hieman vilu, kun lähdin koiria kävelyttämään aamulla pelkässä t-paidassa (no oli housutkin jalassa, heh heh) ja plussaa oli 8 astetta. Nyt olisi ollut taas tarpeen se sisältäkäsin katsottava lämpömittari.

Keruukausi on parhaimmillaan, ja ohjelmassa olisikin vielä tälle päivälle kuusenkerkän keruu omaan käyttöön. Luonnontuoteluvalla sitä saa kerätä valtion monikäyttömetsistä, jotka onnekseni alkavat heti tuosta lähikuusikostani.

Viikot 22-23, 2019

22. toukokuuta – 9. kesäkuuta 2019

Tulipahan taas kohtaaminen kyyn kanssa, tällä kertaa olivat koiratkin mukana. Mitään ei onneksi käynyt, kyy jähmettyi paikoilleen ja hieman kauempaa sain siitä napattua kuvankin.

Sää on vaihdellut vähän laidasta laitaan: paljon sadetta ja tuulta sekä muutama kylmä yö, mutta viikon 23 lopulle myös aurinkoisia päiviä ja lämmintäkin parikymmentä astetta. Kirjosiepot taituroivat pihassamme napaten ötököitä lennosta, ja hyvä niin, ei haittaa ollenkaan, että vähentävät hyttyskantaa!

 

Viikko 21, 2019

20. – 26. toukokuuta 2019

Voiko olla totta, että ihan kohta on toukokuu jo ohi ja kesäkuu kurkkii nurkan takaa. Kai se on uskottava! Lintulistalleni sain kuluneella viikolla lisätä naakan ja haarapääskyn.

Tällä viikolla en kuvaillut ollessani hyvin kiireinen muiden asioiden tiimoilta. Onneksi saimme tähän viikonlopulle sadetta, sillä olo on ollut todella tukala koivun siitepölyn vuoksi. Olen lähes kaikelle allerginen ja oireilen todella vakavasti siitepölyihin. Joten nautin sateesta erittäin paljon, silloin, kun se ei jatku ihan viikkokaupalla putkeen. Pari päivää oli taas sellaista 4-5 astetta lämmintä päivisinkin, ja kova tuuli. Otin taas kevyttoppatakin päälle, kun vein koiria lenkille. Viikonlopuksi kova tuuli laantui ja lämpötilakin nousi niin, ettei takkia enää tarvinnut (noin 8-10 astetta päivisin).

Ulkona on kyllä tullut käytyä: löysin lauantaina uuden paikan josta menen keräämään horsman alkuja. Menin sinne itseasiassa etsimään nokkosta, mutta ne eivät vielä olleet nousseet. Hortoilun kausi lähtee hiljalleen käyntiin. Ollessani keräämässä pajua, löysin myös mesiangervoa, mutta minun täytyy kysyä lupa sen keräämiseen. Joten angervot jäivät vielä kasvamaan. Pajua en kerännyt itselleni vaan tilauksesta, ja sen keräämiseen siis oli lupa maanomistajalta. Aion kerätä myös itselleni, kunhan saan ensi viikolla soitettua henkilölle, joka vastaa kaupungin maista. Löysin nimittäin kotini läheltä juuri sopivan pajuryteikön. Pajun kuorta voi käyttää lankojen värjäyksessä puretteena, ja sitä varten sitä itselleni keräisin kokeiltavaksi.

Vielä kun löytäisi puhtaalta paikalta voikukkapellon.

Viikot 19 ja 20, 2019

6. – 19. toukokuuta 2019

Sinitiaisten pesintä pihapöntössä sitten päättyi, ja kirjosiepot ovat tulossa paikalle.
Ennen toissaviikon takatalvea sinitiaiset tekivät pönttöön pesää ja häätivät kirjosiepot, jotka koittivat tulla samalle paikalle. Lumisateiden jälkeen tiaisia ei enää näkynyt, ja nyt siepot ilmeisesti ovat valinneet pöntön käyttöönsä, kuten viime keväänä. Vuosi sitten siepot karkottivat sinitiaiset pöntöstä.

 

Kesä on nyt tulossa vauhdilla. Torstaina 16.5. bongasin vihdoinkin västäräkin keikaroimassa, kun hain paketin lähikaupaltani. Kesälenkkarit saapuivat juuri sopivasti! Näin koulumatkalla tien sivussa pellolla myös jonkin isokokoisen (tintteihin verrattuna), pitkänokkaisen ja -jalkaisen ruskean linnun, mutta en siinä satasen vauhdissa voinut pysähtyä ottamaan kuvia. Joten arvoitukseksi jäi, mikä kaveri oli kyseessä.

Rusakoita näkyy aina aamuisin tässä asuinalueemme laidalla. Siilitkin ovat heränneet, ja naapurini on ruokkinut piikkikansaa.
Öisin on vielä ollut pakkasia, nurmikko on aamuisin saattanut olla kuurassa. Päivälämpötilat ovat kuitenkin olleet jo reilusti plussalla. Riesaa on kuitenkin välillä ollut kovasta pohjoistuulesta, on saanut vielä käydä kevyt talvitakki päällä ulkona. Tuullut on välillä niin kovaa, että tukka meinaa lähteä päästä.

Vuoden ekalla hortoilureissulla (keräsin horsmanalkuja, saalis jäi todella surkeaksi) törmäsin myös pariin kyyhyn. Molemmat kyllä väistivät minua. En ehtinyt edes laulaa heille, joka yleensä on tehokas keino karkottaa eläimet ympäriltäni.

 

Viikko 18, 2019

29. huhtikuuta – 5. toukokuuta 2019

Tuli sitten se takatalvi. Ehdin kuitenkin ennen lumimyräkkää kuvailla pihan lintuja torstaina sekä etu- että takapihalta. Rastaita, peippoja ja tikka vierailivat.

Perjantaina aamulla piha näyttikin sitten tältä, eli lunta oli saatu ja lisää tuli koko ajan.

Lauantaina lumet ehtivät jo aloittaa hyvää vauhtia sulamisen, mutta sunnuntaina aamusta sitä alkoi sataa heti lisää. Kyllä se kevät vielä sieltä koittaa.

Viikko 17, 2019

22. – 28. huhtikuuta 2019

Nyt tulee isompaa settiä: nimittäin tämä viikko alkoikin jo hyvin havaintorikkaasti!

Muurahaisia, leskenlehtiä, koivuissa pienenpieniä silmuja, mehiläisiä ja useita perhosia. Kyllä se on kesä nyt, vaikka sanoinkin tätä jo viime viikolla, kun join ensimmäiset päiväjääkahvit omalla pihalla. Lauantaina sain myös napattua punarinnan kameran kortille ja lisättyä havainnon listalleni. Muistutan jälleen kaikkia osallistumaan BirdLife Suomen Bongaa 100 lintulajia haasteeseen!

Keskiviikona lämpö kohosi jo yhdenksääntoista asteeseen, kun taas lauantaina illalla sää viileni ja ulkoillessa sai talvitakin ottaa naulakosta päälle. Tosin kova tuuli tuntui pahemmalta, kuin muutaman asteen lämpötila.

Viikot 15-16, 2019

8. – 21. huhtikuuta 2019

Näille viikoille osuivat ensimmäiset havoinnot pulleista, isoista kärpäsistä, perhosista ja mikäli en ole aivan väärässä, myös peipoista. Mustarastas myös luritteli aamuisin laulujaan, kun kävimme koirien kanssa kävelyllä. Öisin on ollut vielä pakkasta, mutta päivisin ei enää talvitakkia tarvitse, huppari riittää kun lenkille lähtee. Yöpakkaset ovat taanneet myös sen, että pääsemme hankikannolle aamuisin kävelemään tuohon kotimme vierestä lähteville pururadoille. Hiihtäjiä siellä ei enää käy, mutta tassun- ja jalanjälkiä on paljon. Lumien alettua sulaa ovat nuo reitit muuttuneet koviksi ja roskaisiksi, joten ei sinne ole suksilla enää menemistä.

Tiistaina 16. päivä havaitsin taivaalla myös lentokoneita, ilmeisesti lennosto siellä harjoitteli. Muutama kännykkälaatuinen otos alla näiltä parilta viikolta. Loppuviikosta viikolla 16 eli pääsiäisenä otin hommaksi hieman levitellä isointa lumikasaa pihallamme.