Kuka minä olen ja mitä täällä tapahtuu?
Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä.
Olen jo aikuinen alanvaihtaja ja opiskelen luonnonvaratuottajaksi KAO:n aikuisopistossa. Opinnot aloitin tammikuussa 2018 ja opiskeluni kestävät kaksi vuotta. Tämä sivusto oli yksi koulutehtävistäni ja olen ”palauttanut” sen helmikuussa 2019. Jatkan edelleen sivun päivittämistä, mutta nyt en enää lupaa ihan jokaviikkoisia raportteja.
Tästä siis nimi Luontovuosi, vaikka aloitinkin tehtävän tekemisen vasta helmikuun lopusta 2018. Olisi ollut hassua antaa projektille nimeksi 11 kuukautta luontojuttuja tai jotain vastaavaa. Muutimme Kainuuseen helmikuussa 2018, joten oli luonnollista aloittaa tehtävän teko vasta muutosta. Syntyperäni on Hämeessä, jos joku nyt sitä miettii, mutta suurimman osan elämästäni asuin pääkaupunkiseudulla.
Luonnon seuraamisen lisäksi teen myös merkintöjä pihamaahani liittyvistä tapahtumista jälleen kesän 2019 aikana. Opintoihini kuuluu myös kasvien viljelyä ja tokihan niiden seuraksi jonkinlaisia kukkasia on laitettava, eli tervetuloa mukaan seuraamaan kasvukautta 2019.
Olen päättänyt myös jonkin verran sivuta käsityöharrastustani ja viedä sivustoa sillä tavalla laajemman blogintapaisen suuntaan. Joten kesästä 2019 alkaen tänne saattaa ilmestyä myös käsitöihin liittyviä päivityksiä. Värjäyskasveja olenkin jo muutamaan otteeseen täällä sivunnut.
Saattaa olla, että jatkossa mukaan kirmaavat myös kaksi koiraani, jotka toki on mainittu välillä ennenkin. Koira-aiheista sivustoa tästä ei kuitenkaan tule, koirillani on oma sivu jo facebookissa ja blogikin on ollut, mutta facen myötä luovuin sen päivittämisestä.
Toivotan kaikille antoisia lukuhetkiä.
Heinäkuussa 2019,
Minkeli
Kuvassa olen patikoimassa päiväreissulla Talaskankaalla 2018.
Mikäli huomaat sivuilla virheitä esim. kasvien tunnistuksessa, palautetta minulle voi lähettää osoitteella: minkeli. welling (at) g mail.com
Poista osoitteesta välilyönnit ja muuta (at) merkiksi @ sähköpostia lähettäessäsi.