Tässäpä taitaa tulla noin neljään kuukauteen ensimmäinen päivitys. Minulle tuli suoraa sanottuna atk-masennus, kun rakas ja uskollinen pöytätietokoneeni hajosi. Sinne meni kuvat ja kuvankäsittelyohjelmat. Muistakaamme tätä uskollista hp:n mötikkää lämmöllä, 10 vuotta on ihan hyvä palvelusaika.
Tästä syystä myös päivittäminen syksyn mittaa jäi, vaikka otin kuviakin, minulla ei ole mitään sopivaa ohjelmaa jolla ne muokkaisin ja läppäri pitäisi aina ottaa erikseen esiin. Nyt ole luonut uuden vuoden myötä uutta tapaa, ja otan läppärin muutamana iltana viikossa esille. Tsemppaan itseäni, että tästä tämä taas lähtee.
Skipataanpa nyt tuo heinäkuu tuosta välistä. En tajunnut, että on taas mennyt näin pitkä aika tässä välillä. Olen keskittynyt neulomiseen ja kahvinjuontiin ilmeisesti liikaa, kun en ehdi koneella istua.
Säitä on saatu, syksyiseksihän tämä on jo kääntynyt. Sientä nousee taas jokapuolella, kyllä ne on upeita koreissa väreissään (ainakin osa). Etenkin sateen jälkeen kun ne värit korostuvat. En ole itse vielä käynyt sienessä kertaakaan. Löysin polun vierestä useita voitatteja, ajattelin kerätä ne värjäykseen, mutta en ole vielä tehnyt asialle mitään. Mahtavatkohan enää olla kunnossa, kun joskus pääsen keräykseen saakka. En kyllä yhtään muista, mitä väriä niistä pitäisi saada värjäyksessä, täytyy tutkia. Ajattelin että ne voisi kuivattaa.
Metsät ovat nyt täynnä mustikkaa, kaarnikkaa ja juolukkaa. Olenkin muutamat marjat, ehkä noin litra yhteensä, kerännyt ja nauttinut aamupalaksi. Minulla on suunnitelmissa mennä lähipävinä keräämään talveksi saalista pakastimeen, meinaa nämä työt haitata harrastuksia, heh. Olen tehnyt paljon iltavuoroa, ja en vaan saa itseäni revittyä ylös niin aikaisin, että ehtisin suorittaa keruun ja marjojen putsaamisen ja rasioittamisen ennen työpaikalle menoa. Lisäksi on ollut paljon sateisia päiviä, en halua kerätä märkää marjaa sillä siinäpä se vasta putsaaminen onkin. Joten sopivaa sateentonta vapaapäivää tai iltaa tässä odotellaan. Paikoin mustikat ovat jo niin isoja, että niissä ei kohta ole enää makua. Päätin tänä vuonna että kerään mustikat, juolukat ja kaarnikat suoraa sekaisin, sillä en ole tekemässä marjoista mitään myyntiin. Kun ne jäävät vain omaan käyttöön, on ihan sama vaikka olisivat sekaisin.
Tässäpä muutama salakuvattu kuva eräältä päivältä pihastamme. Rusakko istui pitkään kukkapenkissä syömässä, mutta säikähti huomatessaan, että vaanin ikkunan takana. Joten vaihtoi paikkaa, suoraa puskan taakse, niin etten meinannut saada kuvaa… Sittenpä ilmestyi samaan aikaan siili pihalle. Viimeisessä kuvassa rusakko pelästyy siiliä ja säntää pakoon. Olen nauranut tälle kuvalle ihan kunnolla.
Olipa siitä haavan alkujen jättämisestä pihan näkösuojaksi sitten mitään iloa, pihamme innokkaat kunnossapitäjät kävivät ajamassa ne sileiksi ruohonleikkurilla. Sepä siitä sitten…
Kainuussa saatiin juhannuksen jälkeen kahdella viikolla tuulta ja vettä yli omien tarpeiden. Ensin paikallinen Uuno kuritti Kajaania, Sotkamoa ja Paltamoa, tänne eteläkulmille ei saatu kyllä tippaakaan vettä. Tuuli oli kyllä kova. Sitten siirryttiin seuraavan viikon puolelle ja heinäkuun vaihteeseen, jolloin ihan koko maata kurittanut Päivö hyppäsi remmiin. Tuli meidänkin kylällä vettä taivaan täydeltä parin päivän ajan ja tuuli oli melkoinen. Itse meinasin työmatkalla päätyä autoni kanssa paikallisen männyn koristeeksi vesiliirtoon lähdettyämme. Ajelin sitten kotiin vielä varovaisemmin, emme siis ajautuneet tieltä ulos vaan liirsimme (onneksi) vain suoraa eteenpäin niin, että ei edes poistuttu kaistalta. On se silti aivan hiton epämukava tunne. Olin juuri hidastamassa, kun taivas oli revennyt ja vettä tuli siihen tahtiin, että en kuullut auton radiota sateen hakatessa autoa, enkä nähnyt vesimassojen takaa kuin vastaantulijoiden valonkajon, kun tämä tapahtui. Olen kuskina varovainen ja aika rauhallinen, nytpä mennään taas varmaan pari vuotta ilman tällaisia ylimääräisiä sydämentykytksiä. Niin sitä varovaisellekin sattuu, kun luonto puuttuu peliin.
Pihassamme kirjosiepot edelleen vahtivat varaamaansa pönttöä, onkohan siellä kuitenkin poikaset tulossa. Viikkoa ennen juhannusta tikka kun sitä pönttöä ehti tyhjennellä. Perjantaina olin koirien kanssa pihalla, niin talitiainen yritti istuskella siinä koivussa oksalla, kirjosieppouros syöksyi suoraa talitiaista kohti ja karjui mennessään kuin mikäkin. Se ei ollut mitään tavallista ääntä, vaan sellainen ison kissaeläimen ”RRROOAAAARRR” tyyppinen taisteluhuuto. Talitiainen vaihtoi sitten viereiseen pusikkoon ja sieppo jäi siihen koivun oksalle istumaan.
Pihassa pyörii nyt myös paljon pieniä oravia. Tämän kesän poikasia selvästi, hännät ovat pöyheät ja isommat kuin loppu orava yhteensä. Naapuri kertoi nähneensä yhden oravan, jolla on töpöhäntä, itse en ole tätä kaveria bongannut. Parhaimmillaan kuulema 7 oravaa ollut päivisin pihassamme.
Tässä muutamia kännykkäkuvia vielä loppukevennykseksi.
Muokkaus 5.7.2020 klo 13:52: lisätty muutamia lintukuvia, siepoilla on poikaset pöntössä!
Keskikesän aika on täynnä kukkia ja siitepölyä. Juhannusviikolla puolukka ja suopursu puhkesivat kukkaan, ja torstaina 18.6. kun saimme pitkästä aikaa kunnon sadepäivän, sateen jälkeen suopursun tuoksu metsässä oli aivan ihana. Harmi vain, että sade vei hillasta kukat. Saa nähdä, jääkö tämä herkku minulta taas kerran keräämättä.
Olen seurannut pihalla kirjosieppojen touhuja, yrittävät pesiä pihakoivuun siirretyssä pöntössä, mutta tikka on ottanut siepot silmätikukseen ja viikkoa ennen juhannusta yllätin tikan tyhjentämässä pesäpönttöä. En nähnyt, saiko tikka saalista, mutta jotain veti ulos pöntöstä. Menin koirien kanssa vähänksi aikaa pihalle, niin tikka lensi muihin puuhiin. Katsoin pöntön suuaukkoa, ja sitä on tikka saanut hakattua suuremmaksi. Voi harmi, jos siepoilla nyt pesintä epäonnistui.
Tuo koivu on yksi niistä harvista pienistä puista, jotka meidän pihaan jäi kun puut kaadettiin viime helmikuussa. Ei ole enää ihanaa varjostavaa mäntyä pihassani, eikä syksyllä haapa tule loistamaan kirkkan keltaisena. Nyt nousee pitkin nurmikoa haavan alkuja, niistä alkaa olla jo vähän haittaakin, täytyy alkaa torjuntapuuhiin. Jätän muutamia kasvamaan, jotta pihaan saadaan edes jotain varjoa (ja näkösuojaa).
Lopuksia muutamia kuvia, pahoittelen kännykkälaatua.
Se sitten oli ja meni. Melko kylmä toukokuu, satoi useamman kerran lunta, ihan kuun lopussa sitten päästiin kyllä jo kesälämpötiloihin. Siili ilmestyi pihallemme toukokuun 10. päivä ja västäräkit saapuivat pihaan toukokuun 14. päivä. Siili on melko varmasti se sama iso jötkäle, joka on kahtena syksynä ilahduttanut meitä vierailuillaan. Olen kutsunut häntä Spikeksi ja sillä nimellä jatketaan. Naapuri kertoi nähnensä myös pienempiä siilejä, mutta minä olen bongannut nyt vain Spiken. Siilibongauksen jälkeen 11. päivä satoikin sitten reilusti lunta ja maa oli valkoinsena. Sulivat kyllä kokonaan sitten parissa päivässä pois, ja siilikin on edelleen maisemissa, eli varmasti Spikellä on hyvä pesäkolo jossain jemmassa.
Toukokuun 9. päivä bongasin ensimmäiset leskenlehden omalta kylätämme. Niitä olin jo aiemmin nähnyt Kajaanissa. Voikukkia alkoi ilmestyä talojemme seinustoille toukokuun lopussa.
Muutama kuva kuukauden ajalta, kuvasarja alkaa toukokuun kuudennesta päivästä.
Varpuset ovat kadonneet pihastamme muihin puuhiin, mutta ei hätää, olemme saaneet tilalle urpiaisia. Aika hellyyttävän näkäisiä punatukkia, eikö?
Linturintamalla on muutenkin tapahtunut, sillä olen nähnyt jo auran laulujoutsenia, kolme töyhtöhyyppää pellolla, mustarastaita ja peipotkin ovat jo saapuneet. Myös tikka on aloittanut reviirirummutuksen ja jokin pöllö huutelee ilta- ja aamuhämärissä itselleen puolisoa. Tiistaina 14.4. kävi korppikin pitkästä aikaa kulmillamme.
Ennen pääsiäsitä näytti jo melko keväiseltä, joskin kuraiselta, mutta ilmassa oli selvästi jo kevään tuntua. Pääsiäisviikolla saimme alkuviikosta +7 asteen lämpöjä parina päivänä, paljon auringonpaistetta. Mutta pääsiäisenäpä loppuviikolla tilanne kääntyi aivan nurinkurin: saatiin lunta. Ja reilusti. Öisin pieniä pakkasia ja päiviin nuoskalumessa kahlaamista. Vanhat hyvät talvikenkänikin ottivat niin nokkiinsa, että toisesta irtosi lopulta pohja osittain. Piti kaivella kaapista ne seuraavaksi kelvolliset kengät esille!
Isommat tiet ovat pysyneet hyvin kuivina. Mutta pikkutiet ovat vielä vuoroin jäässä ja vuoroin mutavelliä (tai jos puhutaan asfaltista, loskalätäköitä), joten ei tarvitse ennen toukokuuta varmaan vaihdattaa kesärenkaita autoon. Niinhän se ns. takatalvi iski viime vuonnakin vielä toukokuun puolella, kun saatiin parina päivänä lunta.
Talitiainen syöksymässä lintulaudalle.
Keskiviikkona 15.4. kuulinkin eläinuutisia: karhu on liikkunut aivan kylämme tuntumassa. Kävin illalla katselemassa paikkaa, noin 800m päässä kotoamme, ihan kylän laidalla. Kenenkään takapihalla karhu ei ollut käynyt, vaan tullut metsästä sähkölinjojen alla kulkevaa kelkkareittiä pitkin, poikennut siitä metsänreunaan ja sitten lähtenyt junarataa mukaillen itää kohti parisenkymmentä metriä, ylittänyt radan ja jatkanut siitä metsään, poispäin asutuksesta. Hieno juttu, että karhu on lähtenyt poispäin asutuksesta. Toivottavasti mesikämmen löytää ensinnäkin ruokaa eikä tule syömään kenenkään metsästyskoiraa aitauksesta kylän alueella, ja toisekseen, toivottavasti löytää itselleen sopivat asuinmaisemat sen verran kaukana asutuksesta, ettei ihmisten tarvitse väistellä karhua ja karhun ihmistä. Kainuussa vielä onneksi korpimaata riittää. Itse en jälkiä enää löytänyt, sillä aiemmat kävijät koirineen olivat ne sotkeneet, mutta lyhyen matkaa pystyin seuraamaan karhun reitille tallautunutta ihmisten reittiä. Naapurilta kuulin tämän karhun tarkan reitin, hän oli käynyt katsomassa sitä jo aamulla kun oli vielä hankikanto ja mitannut otson tassunjäljenkin, noin 25cm kämmenestä kynsiin.
Nyt onkin vielä aika paljon lunta verrattuna viime kevääseen. Ensi viikolla on perjantaina Koiran päivä (24.4.2020) ja tänä vuonne emme kyllä pääse lumen läpi kahlaamaan samalle kivelle, jossa otin koirista kuvia viime keväänä. Tai varmaan päästäisiin, mutta en taida haluta, kun tulisi kuuma ja hiki ja uppoaisin pehmeään, märkään lumeen polvia myöten. Pitänee siis etsiä jokin toinen vähän kivempi kuvauspaikka jos meinaan kuvata koirita tervehdyksen.
Hypätäänpä nyt ihan näiden viikkojen yli muutamin kuvaterveisin. Ei paljoa kerrottavaa: Vuorotellen plussaa ja sitten miinusta, aurinkoista ja sitten lisää lunta! Kevät ja talvi kättä vääntämässä. Olen ottanut säävideoita tarkoituksena tehdä hieno muutaman minuutin kooste, mutta onnistuin epähuomiossa tyhjentämään muistikortin joten se siitä. Rähmäkäpälä mikä rähmäkäpälä!
Maaliskuun ensimmäistä viikkoa vietettiin aurinkoisissa merkeissä. Aurinko ilahdutti monena päivänä, ja valo lisääntyy edelleen päivä päivältä. Puoli kuuden aikaan iltapäivällä ei ole enää pimeää kun töiden jälkeen pääsen viemään koiria kävelylle. Aamuisin ei enää tarvitse ottaa otsalamppua taskuun, mutta iltalenkille sen olen vielä ottanut mukaan, päässähän tuo kulkee ihan näppärästi.
Pihastamme kaadetut puut loistavat poissaolollaan, tieltä näkyy nyt pihaan todella hyvin ja naapurin kanssa mietimme erilaisia aitausvaihtoehtoja. Hän mietti kuusiaitaa ja minä elävää pajuaitaa. Oksat kaadetuista puista ovat pitkin pihoja, mietin, että kuka ne korja ja milloin? En halua yhtään työkonetta enää pihaamme. Ajoivat kasvatuslaatikoiden yli tietenkin, ja rikkihän ne menivät. Siinä viime kesän kova työ meni sitten hukkaan, kun niitä päivän ajan kasasin. Saa nähdä, missä kunnossa ovat kunhan lumet sulavat, siellä kun oli istutettuna kamomillaa ja valkosipulia.
Myös linnut ovat kaikonneet kun suojaa ei enää ole. Muutama sinitiainen pyöri surullisen oloisesti pihassa, oraviakaan ei ole näkynyt enää. Voi tätä kurjutta minkä tuo typerä puuntaako aiheutti. Laitan kuitenkin vähän aurinkoisia kävelykuvia, jos paha mieli sillä helpottaisi.
Tähän päivitykseen tulikin sitten koko helmikuu ja muutamat päivät vierekkäisistä kuukausista. Uusi työ on sekoittanut omat kuvioni, eikä koneella tule enää oltua, niin päivityksetkin jäävät silloin helposti tekemättä.
Helmikuussa saimme lisää omituista talvikeliä: oli koviakin pakkasia mutta sitten taas plussapäiviä. Mitäpä siihen sen enempää sanomaan.
Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja valo lisääntyy päivä päivältä, on hauskaa huomata, että helmikuun lopussa pääsimme koirien kanssa jo aamuisin ilman otsalamppua käymään aamutöpsöttelyllämme, vaikka lamppu toki vielä mukana olikin.
Pihassamme kävi suoraa sanottuna katastrofi: taloyhtiössä oli päätetty, että kaikki pihapuumme kaadetaan. Sinne menivät ihanat mäntyni ja iso haapa, joka ihanasti kahisutti lehtiään tuulessa. Puhumattakaan siitä, kuinka komea se haapa oli syysväreissään. Saa nähdä, miten kuuma meillä on sisällä ensi kesänä, kun ei ole puiden antamaa varjoa suojana. Kyllä suututtaa tämä puiden kaato, olivat aivan hyväkuntoisia eivätkä kovin isojakaan vielä, hyvin olisivat mahtuneet vielä tuolla kasvamaan.
