Ensimmäiset kylvöt

1.4.2018

Ensimmäiset kylvöt laitettu itämään, mansikkaa ja kahta eri tomaattia. Tietenkään en löytänyt kaapeistani merkkitikkuja, joten niiden virkaa toimittavat nyt alkuun paperinpalat. Olen käyttänyt kylvöissä ihan tavallisia puisia grillitikkuja, joihin olen teipannut lapun tai tehnyt muun merkin jotta pysyn kärryillä, mitä mihinkin olen laittanut.

Kolmessa purkissa itää keltaista kirsikkatomaattia, kolmessa tavallista punaista tomaattia ja neljään pistin kuukausimansikan siemeniä.