Helmikuu 2021

Lunta ja pakkasta, sitä tosiaan on saatu. Ei ihmeempiä kirjoiteltavia ole ollut, ja kuvausharrastus edelleen jäähyllä laitteiston takia, joten ihan vaan lyhyesti muutama sananen. Ja kuva.

Kyllä on ollut kauniita päiviä helmikuussa!

Meillä oli pitkä pakkasjakso, varmaan parin viikon ajan lämpötila oli lähinnä kylmätila, ja pakkasta noin -20. Alkoi olla oleminen koetuksella, kun sormet ja naama jäätyivät lyhyelläkin kävelyllä, vaikka kuinka koitti topata itseään. Ja olihan niitä -30 pakkasiakin yöaikaan. Mistähän sitä keksisi tarpeeksi lämpimät hanskat.

Pihassani vierailevat edelleen runsaslukuisina sini- ja talitiaiset, vähän vähempilukuisina hömötiaiset ja satunnaisesti näkyy myös närhi käyvän. Harmaaselkä- ja käpytikkapariskunnat vierailevat myös säännöllisesti. Pöllöjen soidinmenoja en ole vielä kuullut, mutta eivätköhän nekin pian ala.

Koimme myös vähän draamaa, sillä kauppareissulta palatessani eräänä päivänä keskellä takapihan kinoksia kökötti orava, joka ei päässyt kunnolla liikkumaan. Selvästi jotain vialla, joten yhteys luonnonvaraisten eläinten apuun, orava kiinni ja sisätiloihin lämmittelemään. Valitettavasti orava kuitenkin menehtyi, ennenkuin auttajat ehtivät paikalle. Kalmoa tutkaillessamme tultiin tulokseen, että todennäköisesti auton töytäisemä ja sisäisesti vammautunut, pää ei ollut ihan ok.

Huono kuva oravasta pihalla.
Konttasin läpi lumien, sillä niin pääsin paremmin eteenpäin oravaa hakemaan.

Näitä sattuu eikä sille mitään voi, koitin nyt kuitenkin auttaa ja harmi että tällä kertaa apu meni hukkaan oravan menehtyessä. Pihamme oravista on kuitenkin paljon iloa, joten koin velvollisuudekseni auttaa. Ja muutoinkin, ei mitään eläintä saa jättää kitumaan, jos törmää tällaiseen tapaukseen.

Vuosi 2020

Tässäpä taitaa tulla noin neljään kuukauteen ensimmäinen päivitys. Minulle tuli suoraa sanottuna atk-masennus, kun rakas ja uskollinen pöytätietokoneeni hajosi. Sinne meni kuvat ja kuvankäsittelyohjelmat. Muistakaamme tätä uskollista hp:n mötikkää lämmöllä, 10 vuotta on ihan hyvä palvelusaika.

Tästä syystä myös päivittäminen syksyn mittaa jäi, vaikka otin kuviakin, minulla ei ole mitään sopivaa ohjelmaa jolla ne muokkaisin ja läppäri pitäisi aina ottaa erikseen esiin. Nyt ole luonut uuden vuoden myötä uutta tapaa, ja otan läppärin muutamana iltana viikossa esille. Tsemppaan itseäni, että tästä tämä taas lähtee.

Muutama kuva syyskuu-marraskuu 2020 vielä tähän.

Viikot 34-36

17. elokuuta – 6. syyskuuta 2020

Elo-syyskuun vaihde on mennyt ihastellessa sieniä ja iltaruskoja taivaalla. Myös puut muuttavat jo hiljalleen väriään, metsässä näkyy muutakin kuin vihreää. Olen käynyt ahkerasti marjassa iltaisin, taskussa sinne sopiva vähän alle litrainen purkki. Tulee kyllä näppärästi täyteen ja minulla on melkein päivittäin ollut tuoreita marjoja töissä eväänä, kotona aamu- ja iltapalana. Nam! Puolukka-aika on käsillä, ja se on minusta marjoista paras. Toistaiseksi olen kuitenkin poiminut vain omaan suuhun, pakastimeen saakka en ole vielä näitä ehtinyt kerätä. Suunnittelin sitä viime viikonlopun ohjelmaksi, mutta meilläpäin satoi, enkä viitsinyt kerätä märkää marjaa. Keräsin vain taskupurkin käyttöön ja olen herkutellut mehevillä marjoilla jugurtin kera. Löysin lauantaina 5.9. myös aivan mahtavan värjäyssienipaikan: keräsin muovikassillisen verihelttaseitikkejä lauantain ja sunnuntain päiväkävelyiden aikana. Suunnittelin meneväni samaa reittiä vielä tälläkin viikolla (37), sillä sieniä vielä varmasti nousee.

Viikot 31-33

27. heinäkuuta – 16. elokuuta 2020

Skipataanpa nyt tuo heinäkuu tuosta välistä. En tajunnut, että on taas mennyt näin pitkä aika tässä välillä. Olen keskittynyt neulomiseen ja kahvinjuontiin ilmeisesti liikaa, kun en ehdi koneella istua.

Säitä on saatu, syksyiseksihän tämä on jo kääntynyt. Sientä nousee taas jokapuolella, kyllä ne on upeita koreissa väreissään (ainakin osa). Etenkin sateen jälkeen kun ne värit korostuvat. En ole itse vielä käynyt sienessä kertaakaan. Löysin polun vierestä useita voitatteja, ajattelin kerätä ne värjäykseen, mutta en ole vielä tehnyt asialle mitään. Mahtavatkohan enää olla kunnossa, kun joskus pääsen keräykseen saakka. En kyllä yhtään muista, mitä väriä niistä pitäisi saada värjäyksessä, täytyy tutkia. Ajattelin että ne voisi kuivattaa.

Metsät ovat nyt täynnä mustikkaa, kaarnikkaa ja juolukkaa. Olenkin muutamat marjat, ehkä noin litra yhteensä, kerännyt ja nauttinut aamupalaksi. Minulla on suunnitelmissa mennä lähipävinä keräämään talveksi saalista pakastimeen, meinaa nämä työt haitata harrastuksia, heh. Olen tehnyt paljon iltavuoroa, ja en vaan saa itseäni revittyä ylös niin aikaisin, että ehtisin suorittaa keruun ja marjojen putsaamisen ja rasioittamisen ennen työpaikalle menoa. Lisäksi on ollut paljon sateisia päiviä, en halua kerätä märkää marjaa sillä siinäpä se vasta putsaaminen onkin. Joten sopivaa sateentonta vapaapäivää tai iltaa tässä odotellaan. Paikoin mustikat ovat jo niin isoja, että niissä ei kohta ole enää makua. Päätin tänä vuonna että kerään mustikat, juolukat ja kaarnikat suoraa sekaisin, sillä en ole tekemässä marjoista mitään myyntiin. Kun ne jäävät vain omaan käyttöön, on ihan sama vaikka olisivat sekaisin.

Tässäpä muutama salakuvattu kuva eräältä päivältä pihastamme. Rusakko istui pitkään kukkapenkissä syömässä, mutta säikähti huomatessaan, että vaanin ikkunan takana. Joten vaihtoi paikkaa, suoraa puskan taakse, niin etten meinannut saada kuvaa… Sittenpä ilmestyi samaan aikaan siili pihalle. Viimeisessä kuvassa rusakko pelästyy siiliä ja säntää pakoon. Olen nauranut tälle kuvalle ihan kunnolla.

Syksyä odotellessa.

Viikot 26- 27 2020

Kesäkuun 22. – heinäkuun 5. 2020

Olipa siitä haavan alkujen jättämisestä pihan näkösuojaksi sitten mitään iloa, pihamme innokkaat kunnossapitäjät kävivät ajamassa ne sileiksi ruohonleikkurilla. Sepä siitä sitten…

Kainuussa saatiin juhannuksen jälkeen kahdella viikolla tuulta ja vettä yli omien tarpeiden. Ensin paikallinen Uuno kuritti Kajaania, Sotkamoa ja Paltamoa, tänne eteläkulmille ei saatu kyllä tippaakaan vettä. Tuuli oli kyllä kova. Sitten siirryttiin seuraavan viikon puolelle ja heinäkuun vaihteeseen, jolloin ihan koko maata kurittanut Päivö hyppäsi remmiin. Tuli meidänkin kylällä vettä taivaan täydeltä parin päivän ajan ja tuuli oli melkoinen. Itse meinasin työmatkalla päätyä autoni kanssa paikallisen männyn koristeeksi vesiliirtoon lähdettyämme. Ajelin sitten kotiin vielä varovaisemmin, emme siis ajautuneet tieltä ulos vaan liirsimme (onneksi) vain suoraa eteenpäin niin, että ei edes poistuttu kaistalta. On se silti aivan hiton epämukava tunne. Olin juuri hidastamassa, kun taivas oli revennyt ja vettä tuli siihen tahtiin, että en kuullut auton radiota sateen hakatessa autoa, enkä nähnyt vesimassojen takaa kuin vastaantulijoiden valonkajon, kun tämä tapahtui. Olen kuskina varovainen ja aika rauhallinen, nytpä mennään taas varmaan pari vuotta ilman tällaisia ylimääräisiä sydämentykytksiä. Niin sitä varovaisellekin sattuu, kun luonto puuttuu peliin.

Pihassamme kirjosiepot edelleen vahtivat varaamaansa pönttöä, onkohan siellä kuitenkin poikaset tulossa. Viikkoa ennen juhannusta tikka kun sitä pönttöä ehti tyhjennellä. Perjantaina olin koirien kanssa pihalla, niin talitiainen yritti istuskella siinä koivussa oksalla, kirjosieppouros syöksyi suoraa talitiaista kohti ja karjui mennessään kuin mikäkin. Se ei ollut mitään tavallista ääntä, vaan sellainen ison kissaeläimen ”RRROOAAAARRR” tyyppinen taisteluhuuto. Talitiainen vaihtoi sitten viereiseen pusikkoon ja sieppo jäi siihen koivun oksalle istumaan.

Pihassa pyörii nyt myös paljon pieniä oravia. Tämän kesän poikasia selvästi, hännät ovat pöyheät ja isommat kuin loppu orava yhteensä. Naapuri kertoi nähneensä yhden oravan, jolla on töpöhäntä, itse en ole tätä kaveria bongannut. Parhaimmillaan kuulema 7 oravaa ollut päivisin pihassamme.

Tässä muutamia kännykkäkuvia vielä loppukevennykseksi.

Muokkaus 5.7.2020 klo 13:52: lisätty muutamia lintukuvia, siepoilla on poikaset pöntössä!

Viikot 23 – 25, 2020

Kesäkuun 1. – 21. vuonna 2020

Keskikesän aika on täynnä kukkia ja siitepölyä. Juhannusviikolla puolukka ja suopursu puhkesivat kukkaan, ja torstaina 18.6. kun saimme pitkästä aikaa kunnon sadepäivän, sateen jälkeen suopursun tuoksu metsässä oli aivan ihana. Harmi vain, että sade vei hillasta kukat. Saa nähdä, jääkö tämä herkku minulta taas kerran keräämättä.

Olen seurannut pihalla kirjosieppojen touhuja, yrittävät pesiä pihakoivuun siirretyssä pöntössä, mutta tikka on ottanut siepot silmätikukseen ja viikkoa ennen juhannusta yllätin tikan tyhjentämässä pesäpönttöä. En nähnyt, saiko tikka saalista, mutta jotain veti ulos pöntöstä. Menin koirien kanssa vähänksi aikaa pihalle, niin tikka lensi muihin puuhiin. Katsoin pöntön suuaukkoa, ja sitä on tikka saanut hakattua suuremmaksi. Voi harmi, jos siepoilla nyt pesintä epäonnistui.

Tuo koivu on yksi niistä harvista pienistä puista, jotka meidän pihaan jäi kun puut kaadettiin viime helmikuussa. Ei ole enää ihanaa varjostavaa mäntyä pihassani, eikä syksyllä haapa tule loistamaan kirkkan keltaisena. Nyt nousee pitkin nurmikoa haavan alkuja, niistä alkaa olla jo vähän haittaakin, täytyy alkaa torjuntapuuhiin. Jätän muutamia kasvamaan, jotta pihaan saadaan edes jotain varjoa (ja näkösuojaa).

Lopuksia muutamia kuvia, pahoittelen kännykkälaatua.

Kouta-Vuoreslahti polut

Kävimme naisvoimin kiertämässä Kouta-Vuoreslahti retkeilypolkuja lauantaina 23.5.2020. Aitoa Kainuulaista maisemaa ja päivä oli kuuma, aurinko ei tainnut mennä hetkeksikään pilveen. Tässä kuvia matkalta, reitistä kertyi matkaa hieman alle 12km. Opasteet olivat hyvät ja alkumatkasta porukkaa oli enemmän näköalatornilla ja jättiläisenluolalla, mutta myös ohittajia (polkujuoksijoita) ja vastaantulijoita oli kahden käden sormin laskettava määrä kun käveltiin vähän pitemmälle. Lähdimme matkaan ja matkamme myös tietenkin päättyi heinirannantien lähtöpisteelle.

Kävelimme sinisellä merkityn osuuden, toki polkuja pitkin, eikä pöpelikössä, piirros vain meni hieman hutiin.

Poluista voi katsoa tietoa täältä.

Toukokuu 2020

4. – 31. toukokuuta 2020

Se sitten oli ja meni. Melko kylmä toukokuu, satoi useamman kerran lunta, ihan kuun lopussa sitten päästiin kyllä jo kesälämpötiloihin. Siili ilmestyi pihallemme toukokuun 10. päivä ja västäräkit saapuivat pihaan toukokuun 14. päivä. Siili on melko varmasti se sama iso jötkäle, joka on kahtena syksynä ilahduttanut meitä vierailuillaan. Olen kutsunut häntä Spikeksi ja sillä nimellä jatketaan. Naapuri kertoi nähnensä myös pienempiä siilejä, mutta minä olen bongannut nyt vain Spiken. Siilibongauksen jälkeen 11. päivä satoikin sitten reilusti lunta ja maa oli valkoinsena. Sulivat kyllä kokonaan sitten parissa päivässä pois, ja siilikin on edelleen maisemissa, eli varmasti Spikellä on hyvä pesäkolo jossain jemmassa.

Toukokuun 9. päivä bongasin ensimmäiset leskenlehden omalta kylätämme. Niitä olin jo aiemmin nähnyt Kajaanissa. Voikukkia alkoi ilmestyä talojemme seinustoille toukokuun lopussa.

Muutama kuva kuukauden ajalta, kuvasarja alkaa toukokuun kuudennesta päivästä.

Viikot 16 – 17

20. huhtikuuta – 3. toukokuuta 2020

Tässä sitä kevään tuloa odotellessa on aika taas mennyt. Päätin tehdä muutaman sanan päivityksen, kun nyt kuitenkin siirryttiin jo toukokuun puolelle. Vappupäivä osui perjantaille, joten kolmipäiväinen viikonloppu alkoi torstaina työpäivän jälkeen. Tuulisia, mutta kuivia päiviä nuo 1. ja 2.5., mutta 3.5. sunnuntai olikin sitten sateinen.

Olen unohtanut, olenko jo raportoinnut kevään lintuhavaintoja? No, kurkia, töyhtöhyyppiä, kuoveja ja joku haukka nyt ainakin nähty. Niin ja laulujoutsenia, mutta muistikuva on, että joutsenista olisin jo kirjoittanut. Lisäksi työpaikan pihassa pyörii naurulokkeja ja harmaalokkeja, ja tietysti variksia ja harakoita.

Viikot 15 – 16

6. – 19. huhtikuuta 2020

Urpiaiset

Varpuset ovat kadonneet pihastamme muihin puuhiin, mutta ei hätää, olemme saaneet tilalle urpiaisia. Aika hellyyttävän näkäisiä punatukkia, eikö?

Linturintamalla on muutenkin tapahtunut, sillä olen nähnyt jo auran laulujoutsenia, kolme töyhtöhyyppää pellolla, mustarastaita ja peipotkin ovat jo saapuneet. Myös tikka on aloittanut reviirirummutuksen ja jokin pöllö huutelee ilta- ja aamuhämärissä itselleen puolisoa. Tiistaina 14.4. kävi korppikin pitkästä aikaa kulmillamme.

Ennen pääsiäsitä näytti jo melko keväiseltä, joskin kuraiselta, mutta ilmassa oli selvästi jo kevään tuntua. Pääsiäisviikolla saimme alkuviikosta +7 asteen lämpöjä parina päivänä, paljon auringonpaistetta. Mutta pääsiäisenäpä loppuviikolla tilanne kääntyi aivan nurinkurin: saatiin lunta. Ja reilusti. Öisin pieniä pakkasia ja päiviin nuoskalumessa kahlaamista. Vanhat hyvät talvikenkänikin ottivat niin nokkiinsa, että toisesta irtosi lopulta pohja osittain. Piti kaivella kaapista ne seuraavaksi kelvolliset kengät esille!

Isommat tiet ovat pysyneet hyvin kuivina. Mutta pikkutiet ovat vielä vuoroin jäässä ja vuoroin mutavelliä (tai jos puhutaan asfaltista, loskalätäköitä), joten ei tarvitse ennen toukokuuta varmaan vaihdattaa kesärenkaita autoon. Niinhän se ns. takatalvi iski viime vuonnakin vielä toukokuun puolella, kun saatiin parina päivänä lunta.

Talitiainen syöksymässä lintulaudalle.

Keskiviikkona 15.4. kuulinkin eläinuutisia: karhu on liikkunut aivan kylämme tuntumassa. Kävin illalla katselemassa paikkaa, noin 800m päässä kotoamme, ihan kylän laidalla. Kenenkään takapihalla karhu ei ollut käynyt, vaan tullut metsästä sähkölinjojen alla kulkevaa kelkkareittiä pitkin, poikennut siitä metsänreunaan ja sitten lähtenyt junarataa mukaillen itää kohti parisenkymmentä metriä, ylittänyt radan ja jatkanut siitä metsään, poispäin asutuksesta. Hieno juttu, että karhu on lähtenyt poispäin asutuksesta. Toivottavasti mesikämmen löytää ensinnäkin ruokaa eikä tule syömään kenenkään metsästyskoiraa aitauksesta kylän alueella, ja toisekseen, toivottavasti löytää itselleen sopivat asuinmaisemat sen verran kaukana asutuksesta, ettei ihmisten tarvitse väistellä karhua ja karhun ihmistä. Kainuussa vielä onneksi korpimaata riittää. Itse en jälkiä enää löytänyt, sillä aiemmat kävijät koirineen olivat ne sotkeneet, mutta lyhyen matkaa pystyin seuraamaan karhun reitille tallautunutta ihmisten reittiä. Naapurilta kuulin tämän karhun tarkan reitin, hän oli käynyt katsomassa sitä jo aamulla kun oli vielä hankikanto ja mitannut otson tassunjäljenkin, noin 25cm kämmenestä kynsiin.

Nyt onkin vielä aika paljon lunta verrattuna viime kevääseen. Ensi viikolla on perjantaina Koiran päivä (24.4.2020) ja tänä vuonne emme kyllä pääse lumen läpi kahlaamaan samalle kivelle, jossa otin koirista kuvia viime keväänä. Tai varmaan päästäisiin, mutta en taida haluta, kun tulisi kuuma ja hiki ja uppoaisin pehmeään, märkään lumeen polvia myöten. Pitänee siis etsiä jokin toinen vähän kivempi kuvauspaikka jos meinaan kuvata koirita tervehdyksen.