6. – 19. huhtikuuta 2020
Varpuset ovat kadonneet pihastamme muihin puuhiin, mutta ei hätää, olemme saaneet tilalle urpiaisia. Aika hellyyttävän näkäisiä punatukkia, eikö?
Linturintamalla on muutenkin tapahtunut, sillä olen nähnyt jo auran laulujoutsenia, kolme töyhtöhyyppää pellolla, mustarastaita ja peipotkin ovat jo saapuneet. Myös tikka on aloittanut reviirirummutuksen ja jokin pöllö huutelee ilta- ja aamuhämärissä itselleen puolisoa. Tiistaina 14.4. kävi korppikin pitkästä aikaa kulmillamme.
Ennen pääsiäsitä näytti jo melko keväiseltä, joskin kuraiselta, mutta ilmassa oli selvästi jo kevään tuntua. Pääsiäisviikolla saimme alkuviikosta +7 asteen lämpöjä parina päivänä, paljon auringonpaistetta. Mutta pääsiäisenäpä loppuviikolla tilanne kääntyi aivan nurinkurin: saatiin lunta. Ja reilusti. Öisin pieniä pakkasia ja päiviin nuoskalumessa kahlaamista. Vanhat hyvät talvikenkänikin ottivat niin nokkiinsa, että toisesta irtosi lopulta pohja osittain. Piti kaivella kaapista ne seuraavaksi kelvolliset kengät esille!
Isommat tiet ovat pysyneet hyvin kuivina. Mutta pikkutiet ovat vielä vuoroin jäässä ja vuoroin mutavelliä (tai jos puhutaan asfaltista, loskalätäköitä), joten ei tarvitse ennen toukokuuta varmaan vaihdattaa kesärenkaita autoon. Niinhän se ns. takatalvi iski viime vuonnakin vielä toukokuun puolella, kun saatiin parina päivänä lunta.
Keskiviikkona 15.4. kuulinkin eläinuutisia: karhu on liikkunut aivan kylämme tuntumassa. Kävin illalla katselemassa paikkaa, noin 800m päässä kotoamme, ihan kylän laidalla. Kenenkään takapihalla karhu ei ollut käynyt, vaan tullut metsästä sähkölinjojen alla kulkevaa kelkkareittiä pitkin, poikennut siitä metsänreunaan ja sitten lähtenyt junarataa mukaillen itää kohti parisenkymmentä metriä, ylittänyt radan ja jatkanut siitä metsään, poispäin asutuksesta. Hieno juttu, että karhu on lähtenyt poispäin asutuksesta. Toivottavasti mesikämmen löytää ensinnäkin ruokaa eikä tule syömään kenenkään metsästyskoiraa aitauksesta kylän alueella, ja toisekseen, toivottavasti löytää itselleen sopivat asuinmaisemat sen verran kaukana asutuksesta, ettei ihmisten tarvitse väistellä karhua ja karhun ihmistä. Kainuussa vielä onneksi korpimaata riittää. Itse en jälkiä enää löytänyt, sillä aiemmat kävijät koirineen olivat ne sotkeneet, mutta lyhyen matkaa pystyin seuraamaan karhun reitille tallautunutta ihmisten reittiä. Naapurilta kuulin tämän karhun tarkan reitin, hän oli käynyt katsomassa sitä jo aamulla kun oli vielä hankikanto ja mitannut otson tassunjäljenkin, noin 25cm kämmenestä kynsiin.
Nyt onkin vielä aika paljon lunta verrattuna viime kevääseen. Ensi viikolla on perjantaina Koiran päivä (24.4.2020) ja tänä vuonne emme kyllä pääse lumen läpi kahlaamaan samalle kivelle, jossa otin koirista kuvia viime keväänä. Tai varmaan päästäisiin, mutta en taida haluta, kun tulisi kuuma ja hiki ja uppoaisin pehmeään, märkään lumeen polvia myöten. Pitänee siis etsiä jokin toinen vähän kivempi kuvauspaikka jos meinaan kuvata koirita tervehdyksen.