Suunnitelmien karsiutumista puutarhassa


Nam nam nam! Persilja uudessa amppelissaan.

Suuret suunnitelmani kaalien ja kurkkujen sun muiden kasvattamisesta siis tältä kesältä karsiutuivat kuten otsikosta saattaa ymmärtää. Kesäkurpitsat ja kurkut eivät itäneet lainkaan! En tiedä missä meni pieleen, mutta kuukauden yrityksen jälkeen vein nämä multineen kompostiin. Ensi keväänä teen paremmat suunnitelmat ja saan myös toivottavasti ne kasvatuslaatikot pihalle, nythän minulla kasvaa vain multasäkeissä ja ruukuissa ne mitä olen laittanut. Kokemusteni mukaan tomaatin ja herneiden kasvatus säkeissä onnistuu ihan hyvin, mutta retiisit ja pinaatit ovat minulla näissä ensimmäistä kertaa.
Yrtit vaihdoin suurempiin purkkeihin ja persilja sekä tilli ovat varsin riehaantuneet tästä ilosta, mutta punainen basilika ei. Aionkin laittaa toisen erän lähipäivinä yrttien siemeniä purkkeihin, otan ne sitten syksymmällä sisälle ja katsotaan kauanko pärjäävät talven tullessa. Onneksi keittiössäni on ikkuna etelään päin, joten talvellakin valoa riittää se vähän mitä sitä on.

Seuraavaksi minun täytyy tutkia paljonko näitä retiisin alkuja pitää harventaa. Nyt ovat niin isoja, että sen aika on tullut. Kasvatan retiisejä tosiaan nyt ensimmäistä kertaa säkissä, joten tämä on uutta. Nämä ovat itäneet iloisesti ja tiuhaan, kuten siemenet olivat istutusnauhassa.