Viikot 34-36

17. elokuuta – 6. syyskuuta 2020

Elo-syyskuun vaihde on mennyt ihastellessa sieniä ja iltaruskoja taivaalla. Myös puut muuttavat jo hiljalleen väriään, metsässä näkyy muutakin kuin vihreää. Olen käynyt ahkerasti marjassa iltaisin, taskussa sinne sopiva vähän alle litrainen purkki. Tulee kyllä näppärästi täyteen ja minulla on melkein päivittäin ollut tuoreita marjoja töissä eväänä, kotona aamu- ja iltapalana. Nam! Puolukka-aika on käsillä, ja se on minusta marjoista paras. Toistaiseksi olen kuitenkin poiminut vain omaan suuhun, pakastimeen saakka en ole vielä näitä ehtinyt kerätä. Suunnittelin sitä viime viikonlopun ohjelmaksi, mutta meilläpäin satoi, enkä viitsinyt kerätä märkää marjaa. Keräsin vain taskupurkin käyttöön ja olen herkutellut mehevillä marjoilla jugurtin kera. Löysin lauantaina 5.9. myös aivan mahtavan värjäyssienipaikan: keräsin muovikassillisen verihelttaseitikkejä lauantain ja sunnuntain päiväkävelyiden aikana. Suunnittelin meneväni samaa reittiä vielä tälläkin viikolla (37), sillä sieniä vielä varmasti nousee.