Viikko 32

5. – 11. elokuuta 2019

Säät jatkuivat viileinä (ainakin viime vuoteen verrattuna) mutta aurinkoisiakin päiviä saatiin. perjantaille 9.8. ennustettiin pilvistä päivää ja sadekuuroja, ei saatu kumpiakaan! Tuotti hieman vaikeuksia, sillä olin autolla liikkeellä koirien kanssa kun kävimme eläinlääkärillä hakemassa rokotukset karvakavereille. Enpä päässyt sitten asioille, kun ei koiria voinut jättää kuumaan autoon. Onneksi Prisman parkkihalli pelasti sen verran, että sain sentään ruokaostokset tehtyä. Eli viikon ainoa +15 päiväkin meni kaupungissa asioidessa.

Metsäkävelyillä on käyty, ja siitä taas muutamia kuvia alla. Lisäksi kukkia ja marjoja, joita kuvasin koululla käydessäni tiistaina 6.8.