Viikot 30-31, 2019

22. heinäkuuta – 4. elokuuta 2019

Yksi helteinen viikonloppu koettuna ja muuten samaa alle viidentoista asteen säätilaa. Muutaman päivän helle sai tehokkaasti kasvit nuupahtamaan, osa tien varren horsmista kuihtui kokonaan eikä helteiden jälkeen saadut sateet niitä enää pelastaneet. Näinköhän kävi niin, että horsmankeruukausi pääsi loppumaan? No, toivotaan että keruuapajilta sietä vielä saan. En ole nyt ehtinyt lähteä pitemmälle, ja tien vierestä nyt muutenkaan ei kerätä mitään, ellei sitten värjäyskasveja lankahommiin.

Siili tuhisteli viikolla 30 pihapiirissä, mutta kun laitoin vähän kärsineitä mansikoita tarjolle, ei siiliä ole enää näkynyt. Marjat olivat muutoin hyväkuntoisia, mutta hieman vetisiä, mitään mätää tai homeista meillä ei siis tarjoiltu.

Lauantaina 3. heinäkuuta leppälintu (uros) pyörähti pihassamme, kuvaa en ehtinyt saada. Nyt sain tämän kaverin siis tunnistettua, kun näin pihan puskissa jo toukokuussa samanlaisen mutta ihan varma tunnistus jäi tekemättä kun lintu lähti niin hätäisesti jatkamaan touhujaan muualle.

Laitetaanpa vielä muutama kuva menneeltä viikolta. Marjat kypsyvät hitaasti mutta varmasti, mustikan sato näyttää surkealta ja juolukoita on ole löytänyt laisinkaan. Puolukoita en ole vielä käynyt katsomassa, mikä on tilanne niiden suhteen. Tienvarren vattupuskissa näyttää olevan raakileita ihan mukavasti, mutta näitäkään ei viitsi kerätä kasvupaikasta johtuen. Albino puolukanvarpu kasvaa edelleen samassa paikassa.