Viikko 8, 2019

Jänikset ovat palanneet kulmillemme, missälie viettäneet talveaan tässä välillä.

18. -24. helmikuuta 2019

Tällä viikolla meille tulee vuosi täyteen täällä Kainuussa. Vielä ei olla kyllästytty!

Saimme jännittäviä sään vaihteluita: torstaina ensin -20 ja lauantain ennuste +5. Piti kyllä katsoa ennustetta kahdesti. Ja kyllähän se plussakeli sieltä sitten tuli. Ensimmäiset pajunkissat bongasin lauantain päivälenkillä koirien kanssa. Samalla lenkillä Pirta otti myös monta kertaa vainua suolle, jota kiersimme ensin tietä ja sitten metsäautotietä pitkin. Jouduimme kuitenkin palaamaan samaa reittiä takaisin, sillä tietä ei oltukaan aurattu tänä vuonna koko matkalta eikä märässä polvekorkuisessa lumessa rämpiminen usean kilometrin ajan tuntunut hyvältä idealta.

Sinitiaisetkin tekevät jo asuntokatselmusta. Talitintit koittivat ajaa tämän kaksikon pois nurkiltaan, mutta ainakin tämän erän hävisivät. Päivittäessäni BirdLife Suomen lintuhaastetta huomasin, että listani oli jostain syystä tyhjentynyt ja sieltä puuttuivat aiemmat havaintoni. Kirjasin ne uudelleen, mutta päivämäärät menivät kyllä nyt miten sattuu. Harmin paikka. Onneksi ei ollut montaa lajia, harakka, varis, käpytikka ja talitintti siellä ennästään taisi olla. Lisäsin tällä viikolla sinitiaisen.