Viikot 5 ja 6, 2019

28. tammikuuta – 10. helmikuuta 2019

 

Pakkasta ja lunta, siinä viime viikkojen kuulumiset. Enimmillään pakkasta oli -28 ja ”lämpiminä” päivinä pakkanen oli noin viidentoista tuntumassa, kunnes viikon 6 lopulla pääsimme torstaina kymmeneen pakkasasteeseen ja viikonlopuksi ennustettiin nollakelejä.

Ikuistin pihan aidalla roikkuvan lumimakkaran, sillä viikon kuusi lopulle ennustettiin tosiaankin plussakelejä, ja ajattelin, että lumimakkara saattaa aidalta tipahtaa kun lämpenee. Plussalle päästiinkin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mietin että pitäisikö tehdä lumiukko pihalle. Lumimakkarakin oli tässä vaiheessa jo laskeutunut aivan notkolleen ja jäin jännityksellä odottamaan, vieläkö sunnuntaina aamulla makkara hengailee aidalla.

Lauantaina aamulla heräsin liian myöhään ja ehdin jo kiroilla mielessäni, kun lähdin koiria lenkittämään ja lumiaura linkoineen olikin jo työstämässä meidän parkkipaikkoja. Lunta oli tullut paljon, sanoisin noin 15 senttiä. Olin ajatellut, että ehdin pukata lumet sisäpihalla menevälle tielle omalta pihaltani, josta linko sitten heittää ne helposti pois. En ehtinyt itse hätiin, mutta onneksi ystävällinen naapuri auttoi ja ehti tuupata lumet puolestani raskaamman kaluston hoidettavaksi. Tämän siis näin, kun palasimme aamukävelyltä. Mukavaa kun saa naapuriapua! Minäkin välillä teen samalla naapurin pihakujalta lumityöt kun omasta pihastani raivaan tietä. Näin se toimii parhaiten, sanotaanko vaikka että vuoroin vieraissa! On kiva antaa toiselle mukava yllätys ja välillä myös saada selllainen itse.